Vesi on salaperäinen luonnonvara. Vaikka sitä on tutkittu tieteellisesti jo vuosisatojen ajan, edelleen sen alkuperä maapallolla on tuntematon.
Runsaan veden vuoksi maapalloa kutsutaan siniseksi planeetaksi. Vaikka vesi peittää noin 71 % maapallon pinnasta, vain alle 3 % maapallon vedestä makeaa ja vain 1 % maapallon vedestä on saavutettavissa. Maailmanlaajuisesti harvinaisena luonnonvarana makea vesi on jakautunut epätasaisesti ympäri maapalloa. Se aiheuttaa monia riskejä herkille ympäristö-, sosiaali- ja rahoitusekosysteemeille. Veden niukkuus ja siihen liittyvät seuraukset, kuten kuivuus ja tulvat, aiheuttavat monia lyhyen- ja pitkän aikavälin seuraamuksia. Nämä haasteet ihmiskunnan on ratkaistava välittömästi.
Alueittain epätasainen ja rajallinen vesivarojen saatavuus aiheuttaa poliittisia konflikteja sekä rajoittaa eri maiden sosiaalista ja taloudellista kehitystä vaikuttamalla niiden eri osa-alueisiin, kuten maatalous- ja elintarviketuotantoon, teollisuuden kehittämiseen, energiaan ja infrastruktuuriin. Maailman vedenkäyttö on lisääntynyt viimeisen 100 vuoden aikana kuusinkertaiseksi. Se kasvaa tasaisesti noin 1 % vuodessa väestön lisääntymisen, talouskehityksen ja kulutustottumusten muuttumisen myötä. Tulevaisuuden arvioiden mukaan maailmanlaajuinen veden kysyntä nousee jyrkästi 55 % seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana, mikä johtuu pääasiassa tuotannon (+400 %), lämpövoiman (+140 %) ja kotitalouskäytön (+130 %) kulutuksen kasvusta. Veden käytön merkitystä eri alojen arvoketjuissa ei siis voida aliarvioida ja globaaleja toimia tarvitaan tulevaisuuden taloudellisen ja sosiaalisen turvallisuuden takaamiseksi.
Mitä pitäisi välittömästi tehdä veden turvaamiseksi ja mitä yhteisöt voivat tehdä?
Lue lisää raportistamme AQUA. Water Essentials - The Future of Water: A Human and Business Priority.